vaikuttava_markkinointi_tilaisuus

Sanoma luovat ratkaisut

Kerro se luovuudella.

Luovuus tuo tekemiseen ja tuloksiin uuden kulmakertoimen. Luovan työmme tuloksellisuus perustuu luotettaviin lukuihin ja tulkintoihin, vahvoihin yleisösiteisiin, tarvelähtöisiin sisältöihin sekä alan huippuosaajiin, joiden työn jäljestä tulee takuulla sanomista. Vaikuttavimmat markkinointiratkaisut syntyvät taidosta haastaa olettamukset ja oivaltaa uutta. Toisinaan kerran oivallettu kaipaa uutta kulmaa. Ratkaisut eivät löydy hyllyltä, niiden eteen on tehtävä työtä.

Luovia kampanjoita, joista tuli sanomista

Kesäkampanja kasvatti Renault Capturin tunnettuutta, harkintaa ja ostoaikomusta. Toteutus myös erottui muusta automainonnasta.

"Piirrosidea oli uusi ja poikkeava, ja yhteistyö Sanoman kanssa sujui vallan mainiosti. Kampanjasta on tullut paljon positiivista palautetta. Ja mikä tärkeintä: kampanjan myyntitavoitteet täyttyivät."

Riitta Leskinen, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Renault

Katso kaikki caset

Kerro-se-luovuudella-logo-pinkki.png

Keitä me olemme?

Sanomalla työskentelee yli 30 markkinointiin intohimoisesti suhtautuvaa luovaa suunnittelijaa. Tutustu Joniin, Riiaan, Rikuun, Katjaan ja Patrikiin.

Kuvassa Joni Kopisto

Lempimainoksesi lapsuudesta?

Lego- ja karkkimainokset. Kuvittelin aina Ihmemiehen, Ritari Ässän ja Katuhaukan mainoskatkoilla, että voitin aina kaikki katkolla mainostettavat tuotteet. 
Joni Kopisto, luova strategi

Kuvassa Ria Vaahto

Mille sydämesi sykkii?

Mun sydän sykkii hyville sisällöille – ja huonot sisällöt aiheuttavat hengenahdistuksia ja sydämentykytyksiä.
Ria Vaahto, luova strategi

Kuvassa Riku Talvitie

Parhaiten mieleesi jäänyt mainosviesti?

Rakastan nasevia kiteytyksiä ja iskeviä mainoslauseita. Yksi ehdoton klassikko on Mäkkärin taannoinen ”Syökää kanaa” . Loistava idea ei tarvitse isoa budjettia.
Riku Talvitie, luova strategi

Kuvassa Katja Kuittinen

Miten aamusi alkaa?

Aamu on loistava hetki urheilulle. Kuntonyrkkeily tai jooga on mahtava aamunavaus. Duunimatkalla Radio Rockin Korporaatio saa viimeisetkin unenrippeet karisemaan silmistä.
Katja Kuittinen, luova tuottaja

Kuvassa Patrik Lydman

Mikä innostaa sinua työssäsi?

Mahdollisuus käyttää mielikuvitusta ja luovuutta päivittäin.
Patrik Lydman, Web Designer

Mitä me teemme?

Tutustu Sanoman luoviin ratkaisuihin.

luovat strategit

Luovat strategit

Luovat Strategimme toimivat asiakkaidemme luovina asiantuntijoina. Tavoitteenamme on kasvattaa ratkaisujen vaikuttavuutta luovuuden keinoin. Olemme erikoisratkaisujen ja luovien tuotteiden spesialisteja ja tarjoamme kaikista Sanoman medioista uusia näkökulmia asiakkaan tavoitteet ja konseptin huomioiden.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

luova tuotanto

Luova tuotanto

Sanoman sisäinen mainos-, sisältö- ja digitoimisto palveluksessasi! Tuotamme asiantuntevasti luovat kampanjat Sanoman kaikkiin medioihin, joko avaimet käteen -periaatteella tai ketterässä yhteistyössä mainostajan kumppaneiden kanssa. Tunnemme Sanoman mediat kuin omat taskumme, ja tiedämme, millaiset sisältökulmat toimivat niissä parhaiten.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

sisaltomarkkinointi

Sisältömarkkinointi

Autamme sinua kaikessa yrityksesi oman median kehittämiseen liittyvässä. Teemme sisältöstrategioita, mediakonsepteja ja sisältöjä kaikkiin kanaviin ja formaatteihin. Tiimissämme työskentelevät Suomen parhaat sisältöosaajat tietävät, miten viestisi puhuttelevat kohderyhmää vaikuttavasti. Maailmassa on jo tarpeeksi tylsiä sisältöjä – me tiedämme, mikä on kiinnostavaa!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

design

Design

Liittyipä designtarpeesi liikkuvaan kuvaan, web designiin, printtiin tai älykkäisiin digiratkaisuihin olet oikeassa osoitteessa. Huippudesignerimme muotoilevat viestisi siten, että se koskettaa ja vaikuttaa. Erityisosaamistamme ovat vaikuttavan designin trendien tuntemus, Sanoman oman median kokemusasiantuntijuus sekä asiakkaan oman median muotoilu- ja konseptointiosaaminen. Toteutamme vaativatkin konseptit kustannustehokkaasti yhdeltä luukulta.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

Ajankohtaista

Kati Heikinheimo

Natiivimainonta 2.0 – mistä on kysymys?

Vuodesta 2016 Sanoman natiivimainonnan tuotantoa luotsannut Kati Heikinheimo kertoo, miten natiivimainonnan rooli markkinoinnin portfoliossa on muuttunut.
Luovat ratkaisut
Omakynä
Näkemyksiä markkinoinnista
Natiivimainonta 2.0 – mistä on kysymys?
RAF-supla

Rescue Ad Foundation -podcast tarjoaa näkemyksiä vaikuttavasta mainonnasta

Sanoman luovat strategit Antti Pehkonen ja Joni Kopisto sukeltavat Rescue Ad Foundation -podcastissa vaikuttavan mainonnan maailmaan. Podcast avaa ovia eri medioiden saloihin ja tarjoaa kiinnostavia näkemyksiä markkinoinnista.
Luovat ratkaisut
Näkemyksiä markkinoinnista
Rescue Ad Foundation -podcast tarjoaa näkemyksiä vaikuttavasta mainonnasta
Tero Ruutuvaara

Toimiva design syntyy luovuudesta ja datasta

Haluatko erottua asiakkaasi verkkokalvoilla ja saada tuloksia aikaan? Sanoma Creativesin designtiimin vetäjä Tero Ruutuvaara vinkkaa viisi keinoa vaikuttavampaan markkinointiin.
Luovat ratkaisut
Omakynä
Näkemyksiä markkinoinnista
Toimiva design syntyy luovuudesta ja datasta

Caset

Inspiroidu asiakkaidemme menestystarinoista ja tutustu monipuolisiin luoviin ratkaisuihimme. Alla vain muutamia esimerkkejä siitä, mikä on mahdollista kanssamme. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

redi_case_hero.png

Case REDI ja Big Brother – Tunnettuutta ja näkyvyyttä ohjelmayhteistyöllä

Big Brother yhteistyö sopi erittäin hyvin kauppakeskus REDIn toiveisiin tehdä uutta ja eri tavalla, perinteistä poiketen. Big Brother Suomi oli syksyn suuri menestyjä ja isoin tv-ilmiö. Ohjelma on tavoittanut Ruudussa ja TV:ssä 2,6 miljoonaa suomalaista. REDI hyödynsi hienosti BB-brändiä
REDI ja Big Brother
Valio hiilijalanjälki case herokuva

Case Valio – Älyartikkeli maidon hiilijalanjäljestä erottui ja kiinnosti

Valio halusi viestiä kuluttajille maidon hiilijalanjäljen nollaamisesta vuoteen 2035 mennessä. Keinoksi valikoitu HS:n monikanavaisen etusivun ja IS:n digikokosivun lisäksi älyartikkeli, joka kiinnosti todella laajasti ja jonka parissa vietettiin runsaasti aikaa.
Valio
Tankkaustarinat hero case

Case Tankkaustarinat – Brändin kirkastaminen

Tankkaustarinat-sarjan ympärille suunniteltiin monikanavainen mediakampanja. Natiiviartikkelit keräsivät runsaasti kiinnostuneita kävijöitä, ja sarja saavutti katsojatavoitteensa. 24−44 -vuotiaiden ja 25−54-vuotiaiden kohderyhmissä TRP-suorite oli ennustettua parempi.
Tankkaustarinat
Genelec-hero.jpg

Case Genelec – Tunnettuuden kasvattaminen

Kiinnostavat natiivisisällöt kasvattivat ja syvensivät Genelecin tunnettuutta The Voice of Finland –yhteistyön ohella.
Genelec
Hero-kuva Renault

Case Renault – Tunnettuuden kasvattaminen

Kesäkampanja kasvatti Renault Capturin tunnettuutta, harkintaa ja ostoaikomusta. Toteutus myös erottui muusta automainonnasta.
Renault
Case the other danish guy

Case the other danish guy – myyntimenestys alle yhdeksässä kuukaudessa

Tuntematon suomalainen alusvaatemerkki, the other danish guy (TODG), käynnisti Sanoman kanssa tiiviin yhteistyön maaliskuussa 2018. Aiemmin he olivat tehneet lähinnä tulospohjaista mainontaa Facebookissa, mutta se ei tuonut toivottuja myynnillisiä tuloksia. Oli siis aika kokeilla uutta strategiaa,
the other danish guy